CASE

D-tiimit pitävät työpaikat puhtaina Itävallassa pandemian aikana

Koronapandemia on ollut työpaikoille aivan uudenlainen uhka. Siivouksen ja desinfioinnin asiantuntijoina reagoimme nopeasti ja varmistimme kuljetus- ja toimitusketjujen sekä työpaikkojen turvallisuuden.

DE_2020_Cleaning_Hygiene Stewart_PureSpace_August_2020

ISS:llä on laajaa kokemusta tartuntatautien, kuten SARSin, ebolan ja sikainfluenssan ehkäisystä korkean riskin tiloissa, esimerkiksi lentokentillä ja terveydenhuoltolaitoksissa. Niinpä koronapandemian puhjetessa meillä oli jo olemassa hyväksi todetut toimintatavat ja työkalut, tuotteet ja henkilösuojaimet.

Itävallassa alettiin perustaa niin sanottuja D-tiimejä: siivouksen asiantuntijat desinfioivat rakennuksia asiakkaiden huolen herätessä viruksen leviämisestä. Desinfioinnilla on tärkeä merkitys viruksen leviämisen estämisessä ja kriittisten palveluiden, kuten kuljetus- ja toimitusketjujen jatkuvuuden takaamisessa.

“Olemme tarjonneet Wienin lentokentälle desinfiointipalveluja jo vuosia, muun muassa ebolaepidemian aikana. Näin kertoo Bernd Steinreiber, Cleaning Excellence Manager ja Itävallan D-tiimikoordinaattori. "Sen vuoksi pystyimme toimimaan nopeasti myös koronaviruksen puhjetessa eviämiseen ja olimme valmiina koko Itävallan laajuisiin desinfiointioperaatioihin.

Tasapainottelua

“Saimme puheluja huolestuneilta asiakkailta, niin nykyisiltä kuin uusilta, jotka halusivat tiimimme paikalle turvaamaan heidän kiinteistönsä", Bernd kertoo. "Teimme lujasti töitä lyhentääksemme vasteaikamme 24 tuntiin. Samalla meidän oli varmistettava tiimiemme turvallisuus ja palvelujemme laatu."

Ensimmäinen haaste oli toimitusketju. Siivous- ja suojavarusteiden kysyntä oli kiivasta, ja tuotteiden hinnat nousivat pilviin. Berndin ja hänen tiimiensä oli taisteltava lisäksi budjettia ja aikaa vastaan.

Lisäksi saatiin uusia asiakkaita, joten D-tiimit menivät rakennuksiin, joissa he eivät olleet ennen käyneet. "Se toi uusia haasteita, koska emme tienneet uusien kiinteistöjen tarpeita", Bernd kertoo. "Meidän oli mietittävä kokemuksemme perusteella kaikki mahdolliset tilanteet etukäteen ja pakattava mukaan ylimääräisiä tarvikkeita kaiken mahdollisen varalta.

Tiimien tehostusta

Pandemian puhjetessa ISS:n D-tiimeissä Itävallassa oli 20 ammattilaista. Määrää kasvatettiin nopeasti pian sataan hyvän yhteishengen ansiosta.

Uudet D-tiimiläiset kävivät kahden päivän mittaisen intensiivikoulutuksen: Puoli päivää käytiin läpi siivoustoimenpiteitä ja -tuotteita, ja loput ajasta oli käytännönläheistä koulutusta, jonka aikana uudet työntekijät opiskelivat kaiken tarvittavan tiedon turvallisesta työskentelystä. D-tiimiläisille annetaan jatkuvaa päivityskoulutusta, jotta varmistetaan heidän olevan työhönsä hyvin varustautuneita.

Turvallisuuden lähettiläät

Itävallan D-tiimien ohella olemme luoneet globaalin palvelun: Hygienialähettiläät

Nimensä mukaisesti hygienialähettiläät ovat henkilökohtaisen hygienian lähettiläitä työpaikoilla. Heitä saattaa nähdä esimerkiksi vastaanottoauloissa, joissa he tarjoavat hygieniaan liittyvää neuvontaa esimerkiksi käsienpesusta. Heitä tapaa myös muualla rakennuksessa tekemässä tarkastuksia ja puhdistamassa tiheästi kosketuspintoja, kuten ovenkahvoja, pöytiä ja tulostimia.

“Normaalisti siivoojia ei haluta kuulla eikä nähdä toimistoissa", Bernd sanoo. "Yleensä saavumme varhain ja lähdemme työntekijöiden saapuessa, tai teemme työmme heidän lähdettyään. Nyt kaikki on toisin. Hygienialähettiläidemme kohtaaminen on kaikille positiivinen juttu. Heidän tiedetään olevan etulinjan työntekijöitä, jotka työskentelevät turvallisten toimitilojen eteen."

Hygienialähettiläidemme kohtaaminen on kaikille positiivinen juttu. Heidän tiedetään olevan etulinjan työntekijöitä, jotka työskentelevät turvallisten toimitilojen eteen.

Bernd Steinreiber, Cleaning Excellence Manager, Itävallan D-tiimikoordinaattori

Henkilökohtainen hygienia ensin

Pandemian seurauksena monet kiinteistöpäälliköt miettivät, kuinka ylläpitää ja parantaa hygieniaa ja siivouksen tasoa tartuntojen leviämisen estämiseksi ja toimitilojen turvallisuuden ylläpitämiseksi. Teemme kaikkemme voidaksemme tarjota heille sopivia palveluja.

Bernd kuitenkin toteaa, että vaikka tiloja siivottaisiin kuinka usein, siitä ei ole hyötyä jos ihmiset eivät huolehdi omasta hygieniastaan.

“Jokaisessa siivoussuunnitelmassa on otettava huomioon, kuinka kehottaa ihmisiä pesemään säännöllisesti kätensä ja noudattamaan muita hygieniaohjeistuksia. Hygienialähettiläämme kiinnittävät huomiota tähän, jakavat tietoa ja muistuttavat ihmisiä keinoista, joiden avulla työpaikalla oleminen on kaikille turvallisempaa.”

Pysy ajan tasalla

Tilaa ISS:n uutiskirje. Voit perua uutiskirjeen milloin tahansa.

Tarinoita ihmisistä ja tiloista ympäri maailman

ME LUOMME TILOJA, JOISSA  ON HYVÄ OLLA.

Yli 60 tuhatta asiakasta yli 30 maassa